Mikä on Jeppis Fashion?

Tervetuloa uuteen blogiimme! Jeppisfashion.fi on uusi blogi missä esitelemme viimeisintä muotia, tyylejä ja trendejä. Tämän blogin avulla haluamme saada lukijat innostumaan/inspiroitumaan muodista.
Kaksi kertaa kuukaudessa  julkaisemme uuden jutun siitä, mikä on milloinkin ajankohtaista muotimaailmassa. Maistiaisena esittelemme muutamia kevään kiinnostavammista trendeistä vähän alempana.
Toivomme, että inspiroidut, opit uutta ja ennen kaikkea uskallat kokeilla uusia tyylejä ja trendejä avullamme.

JeppisFashionnin yritykset

Jeppis Fashion blogin takana ovat vaateliikkeet Code ja Omako. Vaateliikkeet sijaitsevat Pietarsaaren keskustassa ja tarjoavat laajan valikoiman vaatteita eri ikäisille naisille ja miehille. Code siirtyi meille vuonna 2013 ja OMAKOn perustettiin vuonna 2018. Yhteensä molemmissa liikkeissä teitä palvelee yhteensä 9 henkilöä.
Liikeidea on, että tarjoamme muotia ja laatua parhaalla hinnalla ja parhaimmalla asiakaspalvelulla.
Codessa on vaatteita kahdessa kerroksessa. Ensimmäisen kerroksen vaatteet ovat ”streetstyle-tyylisiä” … ja toisen kerroksen vaatteet ovat kuin tehtyjä tyylikkäille naisille. Huomaa että Coden toiseen kerrokseen pääsee myös sisäpihan kautta.
Omakosta löytyvät mm. merkit Tommy Hilfiger, Makia, Selected Homme ja Femme, Vila, Samsoe Samsoe sekä laaja valikoima kenkiä. Coden tarjoamat merkit ovat:


Kuka kirjoittaa?

Nimeni on Jessica Ravall, olen 23 vuotias ja asun Pietarsaaressa. Koulutukseltani olen estenomi ja työskentelen myyjänä/asiakaspalvelijana Codessa ja Omakossa. Sen lisäksi kirjoitan tätä blogia. Olen työskennellyt muodin, stailaamisen ja median aloilla sekä Suomessa että Ruotsissa ja olen erittäin innostunut auttamaan ja inspiroimaan teitä erilaisilla ja mielenkiintoisilla kirjoituksilla.

Kolme tärppiä keväälle

Huivi

Yksi ehdottoman kuumimmista trendeistä on hiushuivit. Tänä keväänä huiville on uusia käyttötapoja, huivi näkyy hiuspantana, laukun koristeena, kaulan ympärillä ja miksi ei vaikkapa vyötäröllä tai ranteella. Kokeile ja päästä luovuutesi esille!

Värina beige päästä varpaisiin

Yksi kevään trendiväreistä on beige. Ainahan vaaleat värit astuvat keväisin esiin ja tänä keväänä yksi suositummista väreistä on beige. Yhdistele beigen eri sävyjä rohkeasti.



Uskalla värittää

Tänä keväänä näkyy värejä! Mitä kirkkaimpana, sen parempia. Keltainen on trendiväri juuri nyt ja sitä on monessa eri sävyssä. Myös rosaan ja lilaan kannattaa satsata. Sinulle joka kaipaat pientä lisää voi neon-väri olla se piste i:n päällä.